napsauttaa

Miesten Terveys

2018-01-15

Impotenssi nuorilla

impotenssi nuoriso, nuorten ja impotenssi
  • Blog_Social-icons_SHARE

Nuoruus! Miten tämä sana kuulostaa hyvältä! Nuoruus- se on hauskaa, tapaukset ystävien kanssa, matkat ja tietysti romantiset treffit... mutta valitettavasti näin ei ole ikuisesti.

Viime aikoina nuorten määrä, jotka tärmättäneet erektiohäiriön kanssa (impotenssi) merkkittävästi kasvanut. Itse tämä ongelmä on erittäin huonosti koskeva monta miestä, jotka näkevät tämä sairaus alentavana, ja nuorille kaverille erektiohäiriö tulee todellisen katastrofiiksi. Aika usein kääntymisen aiantuntijan lääkäriin puoleen asemesta, nuorukaiset aloittavat potemaan alemmuus kompleksiin, mikä johtuu vain tilanteen mutkistamiseen. Tietenkiin nuorille kaverille vaikea myöntää itseleen, että hänellä on erektiohäiriöt. Lisäksi vaikea keskustella siitä kumppanin kanssa. Muttä toistamme, älä laita pois vierailu asiantuntijaan puoleen, sitä aijemmin pidetään diagnostiikka ja määrätään hoitoa, sitä suurempi todennäköisyys siitä, että joku aika kuluttaessa potenssi ongelmat tulee ratkaistumiseen. Joten nuorten vuosina impotenssi ongelmä useimmiten oman terveyteen suhde. Riitämätön huolellisen suhde itseleen ja oman elämäntapaan usein johtuu ipmotensiin.

Nuoruudessa potenssi ongelmät harvoin ovat vakavien terveyden sairausten seuraksena. Useimmiten nuoren miesten impotenssi syntyy psychogenic syistä. Samaten yleensä ”aamu” ja ”yö” erektiöt säilyy. Erektiöhäiriö voi johtuu monista psychogenic tekijöistä:

- epäonnellinen ensimmäinen seksuaalinen kokemus;

- krooninen väsymys;

- unen puute;

- vahva pitkittynyt stressi;

- monimutkainen suhde seksuaalisen kumppanin kanssa;

- masennus;

- skitsofrenia.

Hyvän asiantuntijan avulla tätä ongelma voi ratkaista.

Kuitenkin joskus tapahtuu näin, että nuoruudessa impotenssi syntyy fysiologisista syistä. Erektiöhäiriö voi aiheuttaa erilaisia sairauksia, kuten semmoiset kun diabetes, lantion elimien sairaukset, hormonaaliset ongelmat, kasvain sairaukset verenkierron ja hermoston sairaukset, peniksen suonten heikentynyt verenkierto ja useiden muiden sairausten.

Myös erektiöhäiriö voi syntyä ravinteiden puutetta elimistossa, tupakoinnista, säännöllistä alkoholin tai huumeiden käytöstä, seksistä pitkäaikaista pidättäytymisesta, tai päinvastoin, liian aktiivista sukupuolielämää, myöhän seksin elämän alusta, jatkuvan ponnistukset orgasmin pidentämistä yhdyntämisen aikana.

Jos sinulla on edessä erektiohäiriö yksi tai kaksi kertaa, ei tarvitse hätääntyä ja ajatella, että Sinä –impotentti. Erektio”töppäukset” tapahtuu usein miehillä erittäin heikon potensilla. Kiinitä huomiota siihen, mitä muuttanut elämääsi viime aikana, sinä rasitat töissä tai hermostat toista kumppaneista vuoksi? Ehkä ruvenut liian usein käymällä baareissa tai tarpeeton unta?

Mikäli erektiöhäiriöt muuttuu järjestelmällinen luonto, silloin kääntykää lääkäriin puoleen viipymättä. Monet nuorukaiset eivät käätyvät lääkäriin omien arvottomuuden tunnen vuoksi tai vääriä häpeää. Heitä se pois!. Mikäli potenssi ongelmät ilmestyvät otaa yhteyttä asiantuntijaan- pikemmin ne ratkaistaan! Nykaaikaan semmoiset ongelmat aika helposti ratkaistu.! Huolehdi terveydestäsi varhaisesta iästä alkaen!

Tiesitkö että?

Impotenssi on ilmeistä paitsi iäkkäillä miehillä. 21% 20-30-vuotiaista miehistä kärsii erektiohäiriöistä.

Kuten se? Sano tästä!

Samppa Muukkonen

name_author_1-ALT

Seksuaaliterapeutti Samppa Muukkonen on aloittanut vastaanotto yksityisessä klinikassa. Hänen erityisosaamistaan ovat seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset, halu, haluttomuus ja erilaisten kriisien ja sairauksien vaikutukset seksuaalisuuteen.

Mielenkiintoisempia tekstejä

ED_pills

2018-06-12

Alkuperäiset lääkkeet ja Geneeriset

Tuotemerkit ja geneerikin lääkeet

Lääketuotteiden kehittäessä lääkeyhtiö, ja tarkemmin tämän tutkimus-tieteellinen osasto, löytyy oikein molekyylia ja laittaa hakemus tämän molekyylin käyttämiseen. Sen jälkeen, lääkeyhtiö järjestää lääketuoteiden kalliit ja isomittäiset kokemukset, joka oli saatu tämän löydyn molekyylin avulla, ja mikäli tarpeelliset kokemukset päättyy onnellisesti, näyttää uusi lääke markkonnoilla, hankkimalla yksinoikeudelliset myynti oikeudet. Alkuperäisten....

Kirjoittanut Samppa Muukkonen

Lue Lisää

Mens_health

2018-05-24

Psykologinen impotenssi ja sen hoito

Psykologinen impotenssi ja sen hoito

Erektiohäiriot (impotenssi) – se on miehen kyvyttömyys hankkia ja ylläpitää tarvittava sukupuoliyhdyntään erektiota. On tosi helppo ymmärtää , että impotenssi – vaikea koettelemus jopa kaikkein päättäväisille miehille.. Erektiöhäiriö voi olla aiheena erilaista tekijoista: fysiologisestä ja psygologistä. Fysiologinen impotenssi yhdistetty seimmoiset sairausten kanssa, kuten diabetes, virtsaelinten järjestelmän sairaudet, verisuonia, lantion elimien sairaudet ja muita. ...

Kirjoittanut Samppa Muukkonen

Lue Lisää

ED_pills

2018-05-07

Mix Pillereitä

Missa on vaara potensin lääkkeiden sekoituksen otossa

Viagran ilmestuminen lääkemarkkinoille, ja sitten muiden vastaavien potenssi hoito lääkkeiden, leimatti uusi aikakausi, kärsivien erektiohäiriostä monin miesten elämästä. Viagra heti voitti uskollisuus maailman koko miesten väestöstä, sekä sai naisten kiittollisuus. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua, ilmestyi tietoa, että potensin lääkkeiden käyttö voi saada huono käänteen, jopa aivohalvaukseen ja sydänkohtaukseen. Kuitenkin Viagran ilmestymisen markkinnoille jäkeen Pfizer yritys (Viagran tuottaja)ei menettänyt yhtään oikeusjuttuja.....

Kirjoittanut Heljä Hyyppä

Lue Lisää

Mens_health

2018-04-09

Impotenssi lääkkeita ennen ja jälkeen

Impotenssi lääkkeita ennen ja jälkeen

Törmättäessä erectiohäiriön ongeman yhteen monet ihmiset ihmettelevät, voiko ottaa piileri tehon varten, ja jos minä otan sen kerran, voinko minä elää ilman piillereitä tai ei. Teoriassa, jos sinulla tietyn teho piillerin ei vastaan puhuvia oiretta, väliaikainen erektiohäiriön olemassa Sinä voi ota piilleri vaarantamatta impotenttia tulevaisuudessa. Peruspiillerit erektiohäiriö vastaiset – Viagra, Cialis, Levitra – kuuluu PDE-5-n estäjään, jotka vahvistavat verenkiertoa miesten sukupuolielimiin,turvaamalla hänelle erektiota.

Kirjoittanut Urho Jyrkiäinen

Lue Lisää

ED_pills

2018-03-21

Greippimehu ja potenssi lääkkeet

Greippimehu ja potenssi lääkkeet

Greippimehu on tiedossa sen terveedellistä koostomusta, tämä sisältää sekä vitamiinin C valtava määrää , että muita tärkeä vitamiineja ja orgaanisia happoja, tämä mehu auttaa myöskin verenpainetaudin hoidossa ja jopa auttaa hepattitin C hoidossa. Sen mukana greippimehu – lääkeyhtiöille on todellinen onnettomuus....

Kirjoittanut Urho Jyrkiäinen

Lue Lisää
Sivustomme käyttää evästeitä, voit jatkaa hyväksymällä tai valitse Ohje